lauantai 30. heinäkuuta 2016

Saattaen hoidettava

Niin monesti olen itse ollut toivottelemassa hyviä viimeisiä hetkiä/päiviä/kuukausia. Ja jokainen kerta on ollut itselle vaikea. Saattohoito kuulostaa lopulliselta tuomiolta.

Kolmas pyörä on tunkenut matkaamme keväästä asti yhä pontevammin. Jatkuvat tulehdukset, kaikkialle kertyvä kudosneste, turvonneet jalat ja vatsa, pahoinvointi ja menetetyt kilot. Askitesnesteen dreenaukset, sairaalakeikat, antibioottitipat, sytostaattitauot. Ja vielä ne mitä ei paidan alla enää voi piilotella. Kävelykeppi, pyörätuoli, kotiin tuotu sairaalasänky, kipupumppu. Niin ja se väsy, uupumus tai miksi sen nimeäisi. Kaikki on nähty ja koettu. On peukutettu ja toivottu hyviä veriarvoja ja tehokkaampaa hoitoa. Mutta nyt on hyvä näin.

Laboratoriotuloksia ja taudin kulkua enemmän kiinnostaa nyt vain hyvä olo. Päivän hyvät hetket saavat ihan uuden merkityksen. Ympärillä on nyt kaikki se mitä tällä hetkellä tarvitsen. Ihmiset ja asiat.   Viikatemies väijyy, mutta elämä ympärilläni pitää ajatukset tässä maailmassa ja siinä mikä jäljelle jää.

Koska on kesä, vietämme kesää. Meidän kesämme alkoi pojan aurinkoisen tunnelmallisista ylioppilasjuhlista. Juhlassa tiivistyi se mistä on haluttu ja halutaan pitää kiinni. Ympärillä on ystäviä ja läheisiä, keskitytään siihen mitä olemme saavuttaneet ja mitä meillä on. Ei kurkoteta liian kauas tulevaisuuteen, korkeintaan seuraavaan etappiin, joka oli 20-vuotis hääpäivämatka Tallinnaan. Matkaan taisteltiin ja tungettiin koko perheen voimin viime hetken vastuksista huolimatta. Varsinainen tuposlainen veni-vidi-vici, jossa voitimme pilviin kohonneen serpin ja märkivän abskessin. Etappeja meillä edelleen riittää, mutta matkat on lyhentyneet. Tämän helteisen kesäpäivän etappi oli lähisale, jonne rullailimme punaisella ferrarilla jäätelön syöntiin.



Kaikki kysyvät samat kysymykset, luonnollisesti. Minä ja perheemme voimme hyvin. Kunto on laskenut, välillä jaksan kävellä ulkoterassille istumaan, välillä en. Toisinaan ruoka maistuu ja pysyy sisällä ja toisinaan ei. Joskus nukun koko päivän. Kipupumppu hoitaa kivut ja kotisairaanhoito kipupumpun. Osastolle pääsen tarvittaessa. Mies hoitaa hellästi ja lähipiiri huolehtii hyvinvoinnistamme. Voisinko enempää pyytää.


Elämän näen pientareelle piirtyvän;
Herra antoi, Herra otti, kiitos Herran!
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän:
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran.
Vaikka vaellus on vaivaista,
minä vielä jaksan toivoa;
olen kahden maan kansalainen.

Kaija Pispa: Kahden maan kansalainen